Järviruo'on perinteinen ja nykyinen käyttö maa- ja kotitaloudessa Tällä sivulla käsitellään ruo'on merkitystä maa- ja kotitaloudelle ja sitä kautta monille rannikkoseutujen asukkaille. Monet ovat omakohtaisesti saaneet kokea ruovikoitumisen, kun vanhat tutut merinäköalat sulkeutuvat kolmemetrisen ruovikkovyön taakse. Vanhan maatalouden aikana ruovikkoa ei pidetty ongelmana vaan ennemminkin hyödykkeenä, jolle löydettiin monia käyttötarkoituksia. Ruokoa hyödynnettiin niin kotitaloudessa kuin maataloudessakin. Maiseman muutos rannikkoalueilla on ollut silmiinpistävä viimeisen 50 vuoden aikana, jolloin laiduntaminen rannoilla on päättynyt. Entiset rantaniityt on otettu viljelykäyttöön ja rantaviiva on lähtenyt ruovikoitumaan. Joillakin paikoilla ruovikon reuna voi vuodessa edetä jopa 1-2 metriä. Ruokoon liittyvien vanhojen perinteisten taitojen ylläpitäminen ja uusien käyttötapojen kehittäminen sekä edistäminen auttavat ruovikoiden kasvun hillitsemisessä.
Ruoko ja muut röörit –teemavuosi 2006 Kuralan Kylämäellä: Näyttelyn avajaiset kesäkuun alussa, lue lisää...
Rytiä ja rytinää, olkea vai ruokoa katteeksi? Järviruoko eli ryti on erittäin hyödyllinen kasvi. Jo Elias Lönnroth kiinnitti huomiota ruo´on suureen arvoon ja suositteli sen viljelemistä rantavesissä. Nykyisillä rannoillamme ei tarvita ruo´on viljelyä, rehevöityminen on kääntänyt tilanteen aivan päinvastaiseksi, ja suurena kysymyksenä onkin kuinka oppisimme hyödyntämään tätä uljasta kasvia.
Professori Toivo Rautavaara julisti 1940-luvun alun rehupulaa saamattomuudeksi ja välinpitämättömyydeksi vesirikkaassa maassamme, missä ruovikkoja, kaislikkoja ja korteikkoja on kaikkialla. ” Sellaiset asutuskeskusten ruovikot kuten Helsingin Vanhankaupungin lahdessa, Turussa Ruissalon suunnalla jne. olisi korjattava valtion toimesta. Korjuu tapahtuu helposti nuorison talkootyönä, kunhan joku huolehtii sadon talteenotosta.”
Järviruokoa on käytetty kattojen päällysmateriaalina etenkin saaristossa, jossa rukiin olkien saanti on aina ollut hankalaa. Nykyään kun pitkiä rukiin olkia ei enää saada, luonteva vaihtoehto rukiille on olkea kestävämpi järviruoko. Ruokokatteet ovat olleet tavallisimpia saarilla sijaitsevien venevajojen, aittojen ja latojen katoissa. Ruokoa on perinteisesti leikattu sirpeillä ja viikatteilla. Talvella ruo´on leikkuu aloitetaan joulu- tammikuussa, eli heti kun ruoko on kuivunut ja lehtensä pudottanut. Tätä leikkuuta voidaan jatkaa aina maaliskuun loppuun asti. Rannoilla kausittaista ja alueittaista vaihtelua tapahtuu luonnollisesti, esimerkiksi vuotuinen kasvu on erilaista ja lintujen pesimäajan alkaminen vaihtelee. Ruokoa ei saa leikata silloin, kun sataa vettä, tuulee voimakkaasti tai kun on paljon lunta. Nykyään ruoko leikataan joko sirpillä tai koneellisesti, sitten puhdistetaan käsin roskista, lehdistä ja lyhyistä korsista, jonka jälkeen sidotaan narulla yhteen kimpuksi.
Ruo'on perinteinen hyötykäyttö Suomalaisessa kansatieteessä melko käsittelemätön aihe on järviruo´on perinteinen hyötykäyttö – laajemmin aiheesta on kirjoittanut vain professori Nils Storå lähinnä suomenruotsalaisilta rannikkoseuduilta. Viron puolellakin tutkimus on keskittynyt voittopuolisesti ruokokattoihin.
Ruovikoiden hyötykäyttöä selvitetään hankkeeseen liittyvässä tutkielmassa, jossa kootaan yhteen kirjallisiin lähteisiin nojautuen järviruo´on erilaisia käyttö- tapoja ja korjuumenetelmiä sekä arvioidaan ruo´on merkitystä talonpoikaistaloudessa menneinä aikoina Etelä-Suomessa ja Virossa. Tämän lisäksi tietoa hankitaan haastatteluin. Tiedot kootaan artikkeliksi ja julkaistaan kansainvälisessä ruovikkokirjassa. Artikkelin kirjoittaa historiantutkija Jorma Häkkinen, puh. 041-710 7173. Artikkelissa pyritään antamaan vastaus kysymyksiin: Milloin ja missä järviruokoa on käytetty? Milloin ja millä välineillä ruokoa korjattiin? Miten ruokoa käsiteltiin ja säilytettiin ennen käyttöä? Taloudellinen merkitys kauppatavarana?
|
Lue tästä Turun AMK:n opiskelijoiden kirjoittama matkaraportti elokuussa 2006 tehdyltä Maisema-teemaryhmän Viron matkalta (pdf)
 Perinteisesti rantaniittyjä on laidunnettu, jolloin ruovikko ei ole päässyt valtaamaan rantaa. Kuvassa hereford-nautojen laiduntamaa rantaniittyä Mietoisten Tervoisissa. Kuva: Eija Hagelberg
Ennen ruokoa kerättiin sirpillä, nykyisin pääsääntöisesti koneilla.
Kuva: Eija Hagelberg
Ruo'osta voi tehdä monenlaisia käsitöitä ja taide-esineitä, mutta harvemmin näkee silti aidon kokoisia ruo'osta valmistettuja traktoreita! Taideprojektin tuotoksia Weerribbenin kansallispuistossa, Hollannissa. Kuva: Iiro Ikonen
Järviruo´on korjuuta Mietoisissa 1930. Kuva: Risto Raimoranta
Valokuvia ruo'on perinteisestä ja nykyisestä käytöstä koti- ja maataloudessa
Maisemateemaryhmän kokousmuistiot
Asiantuntijaryhmä
Osatehtävät OSALLISTUMINEN HALIKONLAHTI GREEN ART-TAPAHTUMAAN: Ruovikkoprojekti osallistuu kesällä 2006 järjestettävään Halikonlahti Green Art- ympäristötaidetapahtumaan rahoittamalla kaksi järviruokoon liittyvää ympäristötaideteosta. Maaliskuussa 2006 aloitettiin taiteilija Anna-Lea Kopperin teoksen rakentaminen Halikossa Kokkilan lossin viereisellä ruovikkorannalla. Lue opiskelija Tero Hyytiän kuvaus tapahtumasta: http://www.kalakoulu.fi/koulutukset/luonto/raportti3.php . Teoksen toinen osa toteutettiin kesäkuun puolivälissä 2006 leikkaamalla vihreää ruokoa samoilta alueilta kuin millä talvinenkin niitto tehtiin. Toinen ruovikkoteos on kaksiosainen, sen on suunnitellut ja toteuttanut hailuotolainen taiteilija Anni Rapinoja. Osa teoksesta sijaitsee Taidemuseo Veturitallissa Salossa, toinen Vuohensaaren edustalla vedessä Halikonlahdella. 
Niitetyt ruudut ja niittämättömät ruovikkoruudut vuorottelevat Tammenpään rannassa Kokkilan lossin vieressä. Kuva: Eija Hagelberg
|
